Kaukokiito. Suomalainen – 50 vuotta

Kurkinen, Jari: Kaukokiito. Suomalainen 50 vuotta. Tampere: Suomen Kaukokiito Oy, 2003. ISBN 978-91-6285-5. 624 sivua, 516 kuvaa.

KAUKOKIITO Suomalainen – 50 vuotta on merkkiteos, jolla juhlistettiin Kaukokiito-järjestelmän 50-vuotista taivalta vuonna 2003. Laaja teos luo katsauksen maamme tavaralinjaliikenteen alkuvaiheista 2000-luvun alkuun asti. Teoksessa käsitellään sekä Kaukokiito-järjestelmän perustaminen, vaikeat alkuvaiheet sekä organisaation monet myllerrykset kilpailutilanteiden ja lainsäädännön paineissa. Kaukokiito-järjestelmä on noussut käytännössä muutaman miehen ja auton yrityksestä jättimäiseksi valtakunnalliseksi kuljetusalan toimijaksi.

Kirjan kirjoittamisen mahdollisti Suomen Kaukokiito Oy:n silloisen toimitusjohtaja Jussi Sipilän aikaansaama liikenneyrittäjien päätös laatia Kaukokiidon vaiheista historiateos. Teoksen tutkimustyö vuosina 2001–03 oli haastavaa ja mielenkiintoista. Pienet, alueelliset Kaukokiito-yritykset on esitelty huolella Hangosta pohjoiseen Lappiin asti.

Teos edustaa osaltaan kymmenien kaupunkiemme ja muiden paikkakuntiemme kotiseutuhistoriaa. Mukana on katsaus myös maamme ulkomaanliikenteen varhaisvaiheisiin. Lähes kaikki teoksessa käsitellyt tavaraterminaalit ovat jo muussa käytössä, osa on jo purettukin. Projektin avulla pelastimme arkistoihin satoja harvinaisia valokuvia, mukana on myös harvinaisia työ- ja terminaalikuvia.   

Haastattelin teokseen yli 300 liikenteenharjoittajaa, ajojärjestelijä, kuljettajaa tai muuta Kaukokiito-järjestelmään liittynyttä henkilöä. Tämä mahdollisti useiden tavaralinjaliikenteemme todellisten legendaaristen liikenteenharjoittajien tapaamisen. Onnistuimme tapaamaan ja haastattelemaan jopa Kaukokiidon perustamisasiakirjan allekirjoittaneita yrittäjiä. Viimeisiä 1940-luvulla aloittaneita liikenteenharjoittajia oli vielä haastateltavissa, samoin myös joitakin Kaukokiidon ensimmäisistä työntekijöistä. Muutamaa vuotta myöhemmin nämä haastattelut eivät olisi enää onnistuneet.

Tutkimustyö huipentui Kaukokiidon 50-vuotisjuhlatilaisuuteen Finlandia-talossa syksyllä 2003. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan muun muassa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen. Kaukokiito -teosta on edelleen tilattavissa Kaukokiidon Tampereen toimipisteestä.

Kuvat: Tamperelaisen Toivo Lehtosen Magirus-Deutz, jolla liikennöitiin Kaukokiidon Tampereen ja Helsingin välistä linjaa (Pekka Honkanen) – Lauri Partasen Mikkeli-Helsinki -linjan Commer kuvattuna Helsingin Kaukokiito Oy:n laiturissa 1960-luvun alussa (Pekka Honkanen) – Anton Koposen Bussingilla liikennöitiin Aavasaksan ja Helsingin väliä. Linja oli 1960-luvun alussa yksi maamme pisimmistä tavaralinjoista. (Pekka Honkanen)